keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kauneimmat joululaulut

Maanantaina lauloimme yhteisesti kauneimpia joululauluja seurakunnan säestämänä. Koulumme oppilaat osaavat kyllä laulaa hienosti, ja saimme ihastella kaunista lumisadettakin salin ikkunoista laulujen soidessa. Ensi viikolla laulammekin sitten oppilaiden toivejoululauluja, joita oppilaskunnan edustajat ovat käyneet kyselemässä luokissa. Saa nähdä, mitä suosikkeja sieltä paljastuukaan...


Joululauluterveisin, Karvetin koulun väki

Lucia 13.12.


Saimme nauttia tänään kauniista kuudennen luokan tyttöjen Lucia-kulkueesta! Tunnelma oli todella hieno, yleisö seurasi esitystä hipihiljaa:)

Terveisin Karvetin koulun väki

tiistai 12. joulukuuta 2017

Luistelua!

Kakkosluokkalaiset pääsivät viime perjantaina luistelemaan Naantalin jäähalliin. Linja-auto haki meidät koululta ja vei jäähalliin. Hallilla katsoimme kaksi taitoluisteluesitystä ja sitten sidoimme omat luistimet jalkaan.
Ensin luistelimme meille rakennetun radan. Olipa jää liukas.  Kaikilla oli hauskaa ja hiki tuli.
Harjoittelimme myös kaatumista ja se olikin tarpeen, koska aika monta muksahdusta tapahtui. Oikeanlainen kaatuminen säästää polvia mustelmilta. Lopuksi leikimme Kuka pelkää jäämiestä -leikkiä. Sitten olikin aika mennä pukuhuoneeseen. Onneksi ehdimme syödä pienet eväät ennen linja-auton tuloa.
Linja-auto vei meidät kouluun. Söimme lounaan ja sitten pääsimmekin jo kotiin ja viettämään viikonloppua. Olipa mukava päivä!
Tästä se alkaa!

Näin sitä kaadutaan !

Mari-opettaja näytti luistelun mallia!



Luisteluterkuin       Karvetin kakkoset

torstai 7. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti

Juhlistimme Suomen 100-vuotissyntymäpäivää keskiviikkona 29.11. Naantalin kirkossa tunnelmallisessa juhlakonsertissa. Juhlayleisöä paikalla oli yli 700. Saimme nauttia monipuolisesta ohjelmasta taitavien oppilaiden esittämänä. Kuulimme kauniita laulu- ja musiikkiesityksiä ja saimme ihastella hienoa voimisteluesitystä. Juhla huipentui Finlandia-hymniin ja Maamme-lauluun. Juhlakonsertti oli todella tunnelmallinen ja juhlava. Jokainen esiintyjä saa olla todella ylpeä omasta esityksestään, koulumme on pullollaan lahjakkaita oppilaita.



Onnea kaunis 100-vuotias Suomemme!

Toivoo, Karvetin koulun väki

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää!

"Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia..." Näillä sanoilla alkoi Karvetin koulun lipunnosto ja kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle.

Lipunnoston suoritti perinteisesti kuudesluokkalaiset, ja lopuksi lautettiin koko koulun voimin Maamme-laulu. Koululounaalla tarjoiltiin herkullista karjalanpaistia ja perunamuusia. Jälkiruokana oli Suomi-leivos.

Koulun juhlakonsertista tulee lisää kuvia blogiin. Voitte lukea juhlasta jo Rannikoseudusta:Rannikkoseutu



Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea 100-vuotiaalle Suomelle!

toivoo Karvetin koulun väki

tiistai 28. marraskuuta 2017

Välituntien jalkapallosarjat

 

Karvetin koulussa välitunneilla pelattu futissarja Suomi 100 -hengessä sujui loistavasti. Jokaisesta joukkueesta äänestettiin reiluin pelaaja, joka saa palkinnon. Palkinto on matka Naantalin monitoimitalolle kesken koulu päivää. Tuomareina toimivat 5.-6. luokkalaiset ja he tekivät työnsä hyvin.

Kirjoittajat: Miina ja Ante 4A