tiistai 31. lokakuuta 2017

Vahvuusvaris - myötätunto

Tänään koulupäivä alkoi kakkosluokkalaisten päivänavauksella salissa. Aihe oli Huomaa hyvä.

Kakkoset pohtivat myötätuntoa:

"Luokissa on ollut esillä viime vuonna ja tänä syksynä erilaisia vahvuusvariksia. Tällä hetkellä luokissa on meneillään uusi vahvuus. Se on MYÖTÄTUNTO.

Jokainen on varmasti joskus saanut osaksesi myötätuntoa: joku on halannut, silittänyt päätä ja sanonut jotakin kannustavaa silloin, kun sinusta on tuntunut kurjalta. Se on myötätuntoa.

Olet varmaakin  myös itse osoittanut myötätuntoa, jos jollakin läheiselläsi on ollut surullinen olo.
Toisaalta olet varmasti tuntenut jonkun iloitsevan kanssasi, jos olet jaksanut sinnikkäästi harjoitella jotakin ja sitten onnistunut!

Myötätunto on siis taitoa osata ajatella ja ymmärtää, miltä toisesta tuntuu!

Pidetään toisistamme huolta joka päivä - ollaan iloisia onnistumisista ja lohdutetaan niitä, joilla joskus on murheinen mieli." 


Kakkoset esittivät  laulun Omin siivin liidetään, jonka sanoissa on myötätunnon sanomaa.



 






Tervetuloa vitosten Pikkuyrittäjät-myyntitapahtumaan!

Syksyllä on alkanut Pikkuyrittäjät-kerho innokkaille vitosille. Pikkuyrittäjät-kerhoa vetää koulun opettaja Hanna Heino. Kerhossa harjoittelemme yrittämistä ja siihen liittyviä asioita sekä myymistä. Myymme leivoksia, käsitöitä, askarteluja, koiran leluja ja slimejä. Tunnuslauseemme on ”Vitoset yrittää”, ja huudamme sen yhteen ääneen aina kerhokerran päätteeksi.

Meillä on yhdeksän kerhokertaa ja kahdeksantena kerhokertana on myyntitapahtuma. Myyntitapahtuma on perjantaina 10.11.2017 noin kello 11-15 Turussa, Länsikeskuksen Citymarketin aulassa.
 
Tämän bloggauksen kirjoittivat kaikki Pikkuyrittäjät yhdessä. Lisätietoa valtakunnallisesta Pikkuyrittäjät-ohjelmasta löytyy osoitteesta: www.pikkuyrittajat.fi


tiistai 24. lokakuuta 2017

Heijastin heilumaan!

Taas on pimeä vuodenaika. Onneksi oppilailla näkyy repuissa ja vaatteissa heijastimia.
Kakkosluokkalaiset haluavat muistuttaa vielä kaikkia heijastimista. Nyt on aika siis kiinnittää niitä vaatteisiin.

Turvallista koulumatkaa kaikille!  toivoo Karvetin kakkoset



 


 
 
Vanha Aapelikin muistuttaa heijastimista.
 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Omena

Opettaja toi luokkaan omenan. Me katsoimme sitä eri puolilta. Tarkkailimme, missä on omenan varjo. Sitten me aloimme piirtämään sitä. Väritimme omanan pölypastelliliiduilla. Lopuksi piirsimme varjon. Omenoista tuli hienot.

Kirjoittivat  Lilian 2. b ja Anna-Maija-opettaja

Katso hienot kuvat.





 



 
 

maanantai 9. lokakuuta 2017

Oppilaskunnan hallituksen työskentelyä

Uusi oppilaskunnan hallitus jalkautui luokkiin. Hallitus kyseli oppilailta välituntivälineistä. Tarvitaanko lisää tai halutaanko jotain uutta? 2. B-luokassa vierailivat Satu ja Aleksi. He kirjoittivat oppilaiden ehdotukset ja toiveet muistiin.
Kakkosluokkalaisilta tuli paljon hyviä ehdotuksia. Toivottiin sählypalloja, koripalloja ja tennispalloja lisää, koripallotelineitä, hyppynaruja, rekkitankoa, lisää keinuja ja toivottiin jopa trampoliinia.

Hyvä, että koulusamme toimii aktiivinen ja innostunut oppilaskunta. Kaikki koulun oppilaathan muodostavat oppilaskunnan.  Hallitus toteuttaa oppilailta saatuja ideoita ja ehdotuksia.








keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Pulpettipöpöt

2. b-luokka teki pulpettipöpöt. 

Ne auttavat pulpetin siivouksessa.Ne ovat hienoja. Ne ovat pehmeitä. Ne ovat söpöjä. Ne asuvat pulpetissa. Ne eivät tykkää sotkuisesta pulpetista. Jos pulpetti on sotkuinen, ne hyppäävät pulpetin päälle. 


                                   Tällaisia niistä tuli.
 


 
Tekstin saneli opettajalle IIta, Erik, Sofia, Sara, Lukas, Saimi ja Eino