tiistai 30. tammikuuta 2018

Luokkalätkää ja uintia

Viime viikolla kakkosluokkalaiset saivat liikkua paljon. Ensin tiistaina oltiin pelaamassa Kuparivuoren hallissa luokkalätkää ja torstaina päästiin Ulpukkaan uimaan.

"Pelasin Kuparivuoren jäähallissa Taimon koulua vastaa. Voitimme yhden pelin. Eväänä söin leipää ja join mehun. Meidän luokka kannusti paljon ja ahkerasti. Minä tein yhden maalin."
Kirjoitti Liliana 2. b

" Oli kiva olla maalivahtina. Voitettiin peli ja teimme paljon maaleja. Söimme koulun eväitä. Ne olivat hyviä. ."
Kirjoitti Lukas 2.b

                            

"Olimme luokkalätkässä. Me pelattiin toisia kakkosia vastaan. Me saatiin koulusta eväät ja mehut. Olin viimeisessä pelissä maalivahti. Voitimme kaksi peliä ja hävittiin yksi. Yritin parhaani ja niin muutkin. Meillä oli kaksi taukoa. Silloin syötiin eväät. En saanut yhtään maalia, mutta torjuin aika monta. Minulle tuli hiki kun pelasin. niin varmaan muillekin tuli hiki ja minulla oli tukka märkä."
Kirjoitti Nestori 2. b




 



Uintireissu
Olimme torstaina uimassa. Me harjoiteltiin sukeltamista ja potkuja. Menimme bussilla Ulpukkaan.

kirjoitti Nestori ja Jenna 2. b



Välkkäritoiminta jatkuu taas

Karvetinkoulu aloitti tällä viikolla välkkäritoiminnan. 5.-6. luokkalaiset pitävät liikunnallisia välitunteja kaikille luokille. Liikuntavälitunneilla oppilaat saavat kehitellä 15 minuutin kestävän liikuntavälitunnin joka sisältää leikkejä tai pieniä pelejä esim. sähly tai jalkapallopelejä. Kun ilmat sallii liikuntavälitunteja on mahdollisuus pitää myös ulkona. Välkkärit suunnittelevat välitunnin hyvissä ajoin, että saataisiin aloitettua liikkuminen heti sääntöjen kertomisen jälkeen.



Liikuntavälituntien tarkoitus on saada oppilaille hauska ja liikunnallinen välitunti. Tähän asti oppilaiden mielestä liikuntavälitunnit ovat olleet hyvä idea ja mukavaa vaihtelua normaaleihin välitunteihin. Muista sinäkin liikkua! :)

Terveisin välkkärit Neea ja Aada-Sofia

Sanomalehtiviikko

 
 
 
 
Tällä viikolla vietetään koulussamme sanomalehtiviikkoa. Neloset käyttivät sanomalehteä kuvistyön materiaalina. Tehtävänä oli suunnitella ja askarrella eläin: Hienoja tuli...ja söpöjä!!!
 

Terveisin Elina-ope ja 4.b

tiistai 23. tammikuuta 2018

Harrasteralli!

Koulumme 1. - 2. luokkalaiset pääsivät viime keskiviikkona ylimääräiselle liikuntatunnille. Kouluun tuli Naantalin voimistelijoista ohjaajia pitämään meille jumppatunnin.  Tunnilla jumpattiin mielikuvien avulla. Olimme ralliautoja, syksyn lehtiä, eläimiä, spagetteja, jääpuikkoja, vedenalaista maailmaa jne. Tunnin aikana tuli hiki ja kaikki hengästyivät ja samalla harjoiteltiin monenlaisia liikuntataitoja,

Ohjaajat esittelivät naantalilaisia liikuntaseuroja ja samalla houkuttelivat oppilaita aloittamaan uutta harrastusta. Aina voi mennä kokeilemaan uutta lajia. Naantalissa on hyvät harrastusmahdollisuudet.

Kuvissa oppilaat liikkeen pyörteissä.



 
terkui kakkosluokkalaiset ja Teea ja Anna-Maija-opettaja

perjantai 12. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018

Heissuli!

Ensimmäinen kouluviikko sujui hyvin. Oppilaat olivat nauttineet lomastaan ja oppituinneilla palattiin vielä lomaan kertomalla kuulumisia. Moni oli jo huomannut, että päiväkin oli jo pidentynyt. Kevättä kohden ollaan siis menossa. Jipii!

Talvi ei oikein ole tullut tänne länsirannikolle, mutta liikunnassa olemme  silti nauttineet ulkoleikeistä. Suosittuja leikkejä ja pelejä koulusamme ovat kirkonrotta, jalkapallo, talonmies, keinupolttis, pikipata ja erilaiset hipat. Kouluumme on myös hankittu mukavasti välituntivälineitä.

Tässä ensimmäisten kuvataidetuntien satoa.







 
 
Kaikille oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2018!
 
toivoo Karvetin koulun väki