keskiviikko 9. syyskuuta 2020

#Read hour

 Tiistaina vietettiin kansainvälistä lukutaitopäivää. Aamunavauksessa haastettiin kaikki  Karvetin koulun oppilaat ja aikuiset osallistumaan #Read hour-kanmpanjaan. Kampanjan suojelijana on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Lue presidentin  tervehdys.


Toista kertaa järjestettävä Lasten ja nuorten säätiön Read Hour -lukutaitokampanja haastaa meidät tunniksi kirjojen ääreen YK:n kansainvälisenä lukutaidon päivänä 8. syyskuuta.

Koronaviruspandemian takia elämme poikkeuksellista ajanjaksoa ja arkemme on muuttunut monin tavoin. Erityisesti tällaisena aikana lukemisen ja kirjojen antamat elämykset ovat tärkeitä. Kirja voi parhaimmillaan olla kuin kaivattu hetki ystävän kanssa tai matka uuteen maailmaan.

Lukemisella on myös paljon muita hyötyjä. Lukeminen kehittää ajattelukykyämme ja kykyä ilmaista itseään. Mitä paremmin osaamme kertoa ajatuksistamme muille, sitä paremmin tulemme kuulluksi.

Kannustan kaikkia osallistumaan haasteeseen ja toivotan antoisia hetkiä valitsemanne teoksen parissa!

Mutta luetaan toki muulloinkin.”

Sauli Niinistö, Tasavallan presidentti, Read Hour -lukutaitokampanjan 

Lähde: https://www.nuori.fi/2020/08/26/read-hour-2020-sauli-niinisto/



Kolmasluokkalaiset osallistuivat haasteeseen ja lukutunnilla luettiin seuraavaa teosta:


Mukavia lukuhetkiä!

t. Anna-Maija-opettaja




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti